Luin Yann Martelin Piin elämän jokus muutama vuosi sitten, ja rakastuin siihen intona. Mitään muuta en voinut ajatella pitkään aikaan ja haaveilin tiikereistä. Kirja oli niin kiinnostava ja ihmeellinen, ajoi pohtimaan kaikkea. Kun kuulin elokuvasta, toiveet oli tosi korkealla. Onneksi en joutunut pettymään. Oikea tunnelma, ja elokuvan vaikutus oli samanlainen kuin kirjalla, alkoi taas se ahkera miettiminen. Plussana tosi kauniita värejä ja kuvia. Jouduin pidättämään hengitystäni jatkuvasti ja kiinnyin taas Richard Parkeriin.
Tämännäkösenä olin siellä elokuvissa (lisänä rumat 3D-lasit joita kokeilin elämäni ekaa kertaa). Leffakuvat aceshowbiz.comista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti