lauantai 29. kesäkuuta 2013

reima/malla

Olen päässyt yli ensirakkaudestani Reimasta Mallan avulla. Vauvakuvissa löytyy jonkun verran yhdennäköisyyttä (vaikka Repe ei puhdas lappalainen olekaan), mutta uskon että Mallan kasvaessa väritys saattaa muuttua paljon paljon erilaisemmaksi. Reima vaaleni roimasti ekan elinvuotensa aikana. Jännityksellä odotan miten Mallan väritys vielä kehittyy!

torstai 27. kesäkuuta 2013

5 kk

Iso likka tämä Malla. Malla on alkanut kiinnostumaan seinien sisällöstä, joten ostin uusia leluja. Mallan suosikit on "valkoinen" riepulelu ja vanhat tutut isot pehmot. Minun suosikkini on rapiseva ja vinkuva lintu!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

raparteritaivas

Ostin mehua, koska pullo ja etiketti olivat ihania. Toivottavasti myös maistuu hyvältä!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

sulkalakanat

Jokin aika sitten ostin pussilakanat, joista olen pitkään haaveillut. Ihanuutta!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

malla ja minä

Ostin H&M:n alesta ihanan pitsimekon (15 euroa) ja halusin ottaa siitä nyt kuvia, koska aion käyttää sitä vasta isän viiskymppisillä. Malla sai poseerata kanssani, ja Annan ottamista kuvista tuli tosi hienoja! Tässä vain muutama suosikeistani.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

pikkuretki

Pikkusiskojen kanssa tehtiin eväsretki jokirantaan. Innokkainpana oli Malla, joka säntäili veteen monia kertoja. Oli ihana ilma ja mukavat eväät!

torstai 20. kesäkuuta 2013

raitamekko

Viikonloppuna piti laittautua kun serkulla oli rippiluhjat. Minun oli vaikea keskittyä, koska kaipasin Mallaa kauheasti. Onneksi oli puuhaa kun sain auttaa juhlien tarjoiluissa.
Kaulassani on muuten koru, jonka ostin kirppikseltä joskus. Viimein sain sen kuvattua... Raitamekon ostin vuosia sitten Zarasta.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

minä kiipeilin

Viikonloppuna Kälviällä. Pesäkivillä kiipeily on huippukivaa. Lapsena kivet tuntuivat paljon suuremmilta ja luolat pimeämmiltä. Kiipeilyyn tosin nyt toi lisähaastetta se, että yritin pitää sukkahousut ehjinä. Mutta onnistuin siinä! 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

koiria ja muita mökkijuttuja

Oli ihanaa olla pitkästä aikaa lähes koko viikonloppu mökillä. Vaikka olinkin flunssassa, nukuin aitassa ja kävin saunassa sekä perjantaina että lauantaina. Tuli taas syötyä ja juotua hyvin, luettua (Camilla Läckbergin Enkelintekijän) ja otettua muuten vaan rennosti. Malla oli tosin tuhma ja karkasi monta kertaa katsomaan naapurin lampaita. Nyt jaksaa taas tehdä töitä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

projekti sohvapöytä

Lauantai-päivä meni siinä. Hiottiin rumankeltainen ja naarmuinen ikäloppu sohvapöytä ja maalattiin pehmeän oranssiksi (sopii erityisesti verhojen yksityiskohtiin ja sohvatyynyihin). Tunsin itseni Marge Simpsoniksi, mutta oli silti kivaa puuhaa. Maalatessa pidettiin puolen tunnin kahvi-, siideri- tai löhöilytaukoja. Töitä tehtiin sitten taas 10 minuuttia. Oli lähes tappava helle, paloin vähän.