keskiviikko 29. elokuuta 2012

rakas paketti

 Paketti, jota olen odottanut yli viikon, tuli tänään. Tällaista suurta mielihyvää ei saa muuten, kuin nettikaupassa shoppailemalla ja paketteja avaamalla.  Sisältö vastasi odotuksiani täydellisesti! En ole koskaan aiemmin löytänyt näin täydellisiä kenkiä (alhainen hinta vaan plussaa). Uudet kiilakorkkarini on mukavat ja kauniit, ja näytän 12 senttiä pidemmältä (eli aivan täydelliset kengät)! 
Ja asu: paita, toppi ja siskoni huivi H&M, farkut Zara, korvikset Seppälä ja nilkkurit siis nelly.com.

tiistai 28. elokuuta 2012

kissan valjaat

Sunny sai joku aika sitten uudet valjaat ja pidemmän flexin (vanhat valjaat kävi liian pieniksi ja entinen flexi meni poikki) ja tässä se mini-tiikeri esittelee niitä aistikkaasti heinien keskellä. Lisäksi tylsä kouluasuni ja hohdokkaita "luontokuvia" täältä Tuusulasta. Olen aika uupunut (ehkä sen näkee tekstin tasostakin), onneksi huomenna on vapaata.

Yksi upea kuva iltaani piristämään: Anna ja Sunny ja ihanat ilmeet.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

venetsialaisviikonloppu

Olin Pohjanmaalla mummulla ja serkuilla. En keksi mitään kirjoitettavaa ja kuvatkin on tosi randomeita. Oli tosi kivaa, lauantaina valvottiin (en ole aikoihin tehnyt sitä ja sen huomaa).

perjantai 24. elokuuta 2012

herkullinen ravintola

 Sushiravintola Tampereella. Ruoka oli tosi namia ja annokset oli superkauniita. Ihmettelen, miksi siellä oli niin tyhjää! Mutta ainakin rauhallista.
Ja paikan työntekijät oli tosi söpöjä kun ne huomasi, että minä ja Anna ollaan kaksosia.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

lämpöä syksyyn

Olen hurahtanut neuleisiin. Haluaisin pukeutua pelkkiin neuleisiin. Löysin kirpparilta tuon ihanan puuvillaneuleen 3 eurolla. Huivejakin pian tarvitsee, tuon kukallisen sain kaveriksi 2 eurolla.

tiistai 21. elokuuta 2012

automaisemat

Rakastan autossa kuvaamista. Jännimmät maisemakuvat saa vauhdissa. Etenkin tämän postauksen kuvat on hauskoja, koska ne on kaikki samalta matkalta (en tosin jaksanu laittaa niitä aikajärjestykseen). Reitille osui kaikkea parasta: sateenkaari, kuvauksellisia pilviä, lehmiä, rankkasadetta, ojaan ajettu auto, auringon lasku, pelloilta nouseva sumu... Pian pellotkin on kauneimmillaan.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

olin Tampereella

Viime perjantaina ihastuin Tampereeseen. Löysin itselleni lempilaukun, söin ihanaa ruokaa ja näin paikkoja, joita ennen en ole jaksanut katsoa. Vaikka minua harmitti veteen heitetyt tölkit ja huono musiikki, päivä oli ihanin pitkiin aikoihin. Näyteikkunat oli koukuttavia ja näin ihanan ystävän.

(Kekseliäälle otsikolle saa hurrata)