lauantai 30. kesäkuuta 2012

minä teininä

Olin joskus aika ernu. Halusin pukeutua mahdollisimman poikkeavasti. Onneksi minulla ei ole tallessa kaikkein pahimpia kuvia... Joitain näistä vaatteista minulla on kuitenkin edelleen käytössä, kuten nuo punaiset tuulihousut (ekoissa kuvissa) ja tuo raidallinen neuletakki (toisessa kuvassa).
Minua ei ylensä hävetä katsoa vanhoja kuviani, mutta en kuitenkaan voisi enää pukeutua samalla tavalla kuin 16-vuotiaana (näissä kuvissa olen ehkä 15-17).

torstai 28. kesäkuuta 2012

löydöt

Kävin kirpputorilla. Ostin ihania hedelmäveitsiä 2 eurolla ja kivan farkkuhameen 5 eurolla. Olen kauan etsinyt sopivaa ja hyvän  hintaista hametta. Banaanit oli kyllä paras löytö aikoihin. Veikeä veitsisarja teki isäänikin suuren vaikutuksen...

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

sininen hiiri

Ja maailman kaunein kissa-neito. On taas tullut kuvailtua Ponpoa ylenpalttisesti, kun se oli vähän aikaa äitillä hoidossa ja jouduin viikon ikävöimään sitä. Aika kuvauksellisella tuulella.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

kauniit kirjat

Rosamund Luptonin Sisar. Tykkäsin. Kannattaa lukea, jos tykkää erilaisemmistakin jännäreistä.

Anna Janssonin Unissakävelijä. Tyhmää aloittaa sarja uudemmista kirjoista, mutta ei voi mitään. Tämä on vielä pahasti kesken, mutta tykkään ainakin tyylistä. Ruotsalaiset naisdekkaristit on ykkösiä aina.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

eilen

Yksi mummo sanoi minua keikistelijäksi. Olenko?
Eilen onnistuin laittamaan tukkani niin kivasti, että piti ottaa paljon kuvia (myös pari muuta kuvaa eiliseltä.) Rakastan sellaisia aamuja, kun olen yksin kotona, eikä ole yhtään kiire. Saan juoda niin paljon kahvia kuin jaksan. Lukea kirjaa ja syödä keksejä.
Juhannus meni ihan ohi, minä sain vain herkullista arkea ja ikiomia aamuja.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

juhannus


Olen jussin ollut töissä (sen huomaa pelkistä kynsistäkin). Ja juonut vain kahvia, kun kerran en älynnyt, että kaupat ei ole auki (niin en saanut siideriä tai herkkuja). Vähän ollut vapaa-aikaa, joten olen pessyt pyykkiä ja ottanut aurinkoa (surkein tuloksin). Tosi hauskaa on ollut.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

jättiläinen


Joey on ihana. pörröinen ja komea, kolme kertaa Sunnyn kokoinen. (kaverin kissa, nuori maine coon)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

mummi ja ukki

Mummi oli lastenhoitaja. Sota-aikana hän oli pikkulottana. Ukki oli suojeluskunnassa, sodan jälkeen hän oli töissä Rosenlewin tehtaassa. Hänet haudataan 29. päivä. Alimmassa kuvassa on äitini pikkuisena.


tiistai 19. kesäkuuta 2012

maanantai 18. kesäkuuta 2012

vapaapäivä


 Neule H&M, shortsit itse tuunasin, Puma-kengät on siskon, aurinkolasit Seppälästä.


Vapaapäivät on kivoja, kun jaksan pukeutua ja meikata kunnolla. Työpäivinä pukeudun aina juntisti, kun töissä olen kuitenkin hoitsuvaatteissa (ja joudun aamuvuoroihin heräämään kuolettavan aikaisin). Vuorotyössä on se hyvä puoli, että vapaapäiviä on keskellä viikkoakin. Vapaan jälkeen on kuitenkin kamalan raskasta palata töihin...

lauantai 16. kesäkuuta 2012

kaksi vuotta

Kissa-kultamme täytti viimeviikolla kaksi. Se sai lahjaksi herkkuja ja uuden lelun. Me syötiin sen kunniaksi ulkona lämpimiä voileipiä ja juotiin jäävettä (laimea juhlajuoma, mutta seuraavana päivänä töihin). Vähän monta kuvaa, mutta ilta oli niin tunnelmallinen hahaha...